sunnuntaina, toukokuuta 26, 2013

Metu ennen ja nyt

Hejssan!

Elikkäs tässä olisi nyt ensimmäinen virallinen blogipostaus tänne bloggerin puolelle. Oon nyt about puolisen vuotta jo kirjotellut lähinna treeneistä ja ravinnosta tuonne gym-space.fi, mutta ajattelin nyt siirtyä tänne, jotta sitten voi hyvällä omallatunnolla höpötellä kaikesta muustakin. ;)
Mut jospa nyt alkuun kuitenkin olis pieni esittely paikallaan. Eli täällä kirjoittelee Merituuli (Merkku, Metu, Merirosvo jne). Opiskelen tällä hetkellä Business Managementia, Espanjaa ja Ranskaa ja lomilla sit aina hillun Espoossa ja millon missakin. Toka vuosi on täällä pian saatu päätökseen ja sittenpä olisi tiedossa Suomen kesä ah! Joopatijoo. Mutta asiaan. Tää blogi tulee enimmälti käsittelemään treenejä ja ravintoa, mutta mukaan eksyy varmasti kaikkea muutakin. Tavoitteena mulla on bf-kisat näillä näkymin syksyllä 2014, joten siitäpä tulossa lisää juttua myös.

Saliharrastus on siis se #1, mutta oon myös aloitteleva tenniksen- ja golfinpelaaja. Palloja tulee siis lätkittyä aina silloin tällöin. Tänä kesänä tavoitteena saada sitä tasotusta viimein paremmaksi (edelleen 54) !! Sali/jumppaharrastuksen oon aloittanut lukiossa vuonna nakki, ja silloin tuli käytyä kausittain salilla ja sit taas body pumpissa/combatissa yms. Ylioppilasvuonna muistan käyneeni jopa pumpissa 6-7 kertaa viikossa ja siihen päälle joka kerta joko combat/muu jumppa tai salille. Huh huh. Olipas todella järkevää. Ruokavaliostahan mulla ei silloin ollut mitään hajua ja söin millon mitäkin, pääosin kuitenkin terveellisesti koska en käynyt juurikaan ulkona ja salilla vierähti aina se 2-2,5h. Einesruokia tuli kumminkin mörssättyä aika paljon ja mun lempiruoka oli makaroni + ketsuppi. Missä proteiinit hä?



Kauheet rimpulakädet! Ja tuolloinkaan en pitäny itteeni mitenkään laihana. Siinä näkee että pumppi ei todellakaan kasvata mitään lihaksia. Kiinteytymiseen tosin varmaan ihan ok liikuntamuoto. Kävin monta vuotta Esport Centerissä, mutta sitten ku tänne lähdin opiskelee niin oli pakko irtisanoa soppari. Body Attackia on kyllä TOOSI iso ikävä, niin ja hotjoogaa! Kyllä mä joskus vielä. ;) Ei vaan kauheesti riitä aika enää viikossa kun punttia teen 5 kertaa ja pari kertaa aerobista ja levätäkin pitäs ehtiä.

Noh sitten jossain vaiheessa mukaan kuvioihin astui viinanhuuruiset viikonloput ja ne kestikin useamman vuoden ja tietty sen mukana jäi aina vähintään 3pv treenit väliin + roskaruoka ni painoo alkoi kertymään vähän liikaakin. Ylipainoinen en oo koskaan ollut, enkä nytkään paina kun muutaman kilon vähemmän kuin vaikka 3 vuotta sitten, mutta kehonkoostumus on muuttunut todella paljon. Ennen ei lihaksia vaan rasvaa!


Okei kuvassa asento todella kasassa mut idea tulee esille. Hyihyi. Ja tuoppi kädessä hah.

Keväällä 2012 lähdin mukaan Fitfarmin Liteen jonka jälkeen Superdieettiin. Siinä en kyllä ehtinyt olla mukana kauaa kun lähetin Fitfarmille valmennushakemuksen ja sillä tiellä ollaan. Eka vuosi on kohta pulkassa Sadun valmennuksessa ja lihatalkoot ollut päällänsä alotuksesta asti. Jatkosta ei silleen olla puhuttu, mutta kisat olis tavoitteena ens vuonna niin tokihan mä jatkan. Bull jatkaa sitten valmentajana. Tää homma on kyllä ihan mahtavaa. Pt-asiakkaita on farmilla jo niin paljon, että meillä on tosi hyvä fb-yhteisö jonne voi jakaa kaikki ilot ja surut kun tietää että niin moni käy läpi samoja asioita. Mä hyvin harvoin jaan mitään juttuja esim. facebookissa, koska ei mun kavereita moniakaan kiinnosta, joten sitä varten on sitten blogi ja meidän oma fb-ryhmä. Myös farmin kaikki personal rainerit on ihan tosi hyviä ja loistavat treenit saa aina aikaseksi.

Miksi sitten haluan kisaamaan ? Noh, mä oon käynyt katsomassa ensimmäiset fitness-kisat vuonna 2008 (muistaakseni) kun kaveri raahas mut sinne. En sillon ymmärtänyt tästä lajista MITÄÄN, en oikeanlaisesta ruokavaliosta enkä muustakaan. Luulin, että kaikki fitness-lajit on vaparifitnesstä. Silloin mä "rakastuin" Minna Pajulahteen haha. Sain kuvan nimmarilla, tää kuva on edelleen tallessa, ihan MIELETÖN mimmi. Minna mut sai alunperinkin kiinnostumaan tästä. Sillon en ees tiennyt että pitää ottaa valmentaja jos lavalle tähtää, mutta en ajatellut voivani sinne mennä koska enhän mä osannut mitään voltteja.

Pari vuotta eteenpäin ja mulle selvis et "JAA" on niinku vaparifitness ja body fitness. :D Mielessä alkoi jo pyörimään ajatukset et voisinkohan mäkin.... Ne ajatukset jäi siihen kunnes Jutta ja superdieetti -ohjelma käynnistyi vuosi sitten teeveessä ja mä päätin että hitto mäkin haluan. Ja sinne ollaan nyt menossa (toivottavasti). Kyllä se lavalle meneminen mulle meinaa sitä, että on joku konkreettinen tavoite treenaamiselle. Tavoite on päästä tikeimpään kuntoon lavalle ja tietenkin voittoon tähdätään ja töitä oon valmis tekemään vaikka helppoa se ei tule olemaan. Ja sit kisojen jälkeen voin sanoa OIKEASTI olevani elämäni kunnossa. Vaikkakin on oltava realisti, ne on SM-kisat jossa on jo kaikki vanhat konkarit mukana. Mutta parhainpansa kun tekee ja niinkuin osaava valmentaja sanoo, niin en näe mitään estettä menestymiselle. Lavalle mennään jos kaikki menee niinku on suunniteltu ja katotaan onko se edes mun juttu. Sen näkee vasta sitten, että haluanko mä sinne uudestaan vai jäänkö mä "yksien kisojen ihmeeksi" haha.



Nonniin. Siinäpä sitä tekstiä on. Hyvää alkavaa viikkoa!

-Mertsi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti